Itsekyselijät

Kysymysessee

2010-11-29T16:57:00.001+02:00

Tässä jälleen yksi hieno kontribuutio Itsekyselijät -blogiin. Tämä kannattaa lukea hitaasti ja pohtien. Kiitokset kirjoittajalle!

Ajattelin tässä tekstissä esittää muutamia kysymyksiä ja katsoa mihin ne kehittyvät, en välttämättä antaa vastauksia mutta ehkä hieman syventää niitä kysymyksiä.

Ensinnäkin minkä takia lähdit tai aloitit tällä tiellä kulkemisen? Itse olin masentunut ja en pitänyt itsestäni tai siitä minkä näin itseni olevan ja halusin parantaa tuota minää ja päästä masennuksestani eroon. Ehkä joku koki jonkun shokin joka sai hänet kyseenalaistamaan arvojaan ja elämäntyyliään tai ehkä joku vain luki kirjan ja joku asia vain “kolahti” ja ja hän oli koukussa.

Mutta mikä ajaa tätä etsintää? Monet varmaankin etsivät onnellisuutta tai parempaa elämää tai ehkä vain jotain erilaista.

Kaikki hyviä vaihtoehtoja mutta kukaan ei etsi esim. onnellisuutta pelkän onnellisuuden takia, mielestäni sen takana on oltava jotain mikä sitä etsimistä ajaa. Mitä siis onnellisuus tuo tullessaan? Tai mitä oikeastaan on “olla onnellinen”? Mitä siihen liittyy? Mitä on tämä onnellisuus?

Kun joku sanoo: “Minä olen onnellinen.” mitä sen takana on? Minkä takia joku haluaisi olla erilainen? Silloin jotain on saatu tai joku asia on niin kuin meitä miellyttää. Jotain tapahtui esim. joku sanoi että me olemme hauska tai että meillä on hyvä huumori tai ostimme uuden auton tai saimme uuden työpaikan tai mikä tahansa tilanne missä me olemme jotenkin päässeet korkeammalle. Tämän mukaan onnellisuus olisi jossain asiassa.

Mutta kun katsomme tarkemmin kaikkien näiden asioiden takana on joku positiivinen meihin itseemme kohdistuva ajatus. Mutta silloinhan nämä asiat eivät tuo onnellisuutta vaan se tapa jolla me reagoimme tekee meidät "onnelliksiksi". Mutta ehkä jonkun ajan päästä tämä ikuinen asioiden tavoittelu alkaa tuntua tylsältä tai jotenkin pinnalliselta. Tässä vaiheessa ajatus siitä ettei tämä ole sitä “oikeata” onnellisuutta saattaa hiipiä ajatuksiin ja aiheuttaa sen että lähdemme etsimään jotain todellisempaa. Saattaa olla että kysymällä mitä on onnellisuus olemme aloittaneet itseltä kyselyn emmekä edes tiedä sitä. Mutta voiko ajatus olla onnellisuutta?

Jos etsimme jotain se tarkoittaa että sen pitää olla jotain konkreettista minkä voi löytää kun taas ajatus on vain abstrakti idea joka voi vain esittää tai kuvailla jotain konkreettista. Mutta tämähän tarkottaisi että me emme ole onnellisia vaan joku asia mikä on tapahtunut sattuu sopimaan siihen mitä me luulemme/haluamme/kuvittelemme onnellisuuden olevan.

Onko hyvä fiilis onnellisuutta? Jos meillä on hyvä olo vain koska meillä ei ole huono olo niin onko se onnellisuutta? Voimmeko löytää onnellisuuden jos ajattelemme tietyllä tavalla? Vai esitämmekö löytäneemme jotain? Jos ajatukset voivat vain kuvailla mutta eivät olla onnellisuutta niin minkälainen olisi se oikea ja todellinen onnellisuus? Jos haluamme löytää jotain todellista ja pysyvää silloin meidän on etsittävä jostain muualta kuin ajatusten ja tunteiden seasta. Mutta mikä on silloin todellista ja mistä voi tietää mikä on todellista? Minä en tiedä ja en ole varma jos tämä minä voi sitä edes tietää.

On sanottu että ei voida sanoa mitä todellisuus on, voidaan vain sanoa mitä se ei ole. Luulisin tämän tarkoittavan että mieli voi vain nähdä vääryydet/epätotuudet jne mutta ei mitään absoluuttista. Kuulostaa hankalalta mutta jos etsimme jotain silloin en tiedä mitä tai mistä etsin joten miten voisin etsiä jotain tiettyä jostain teitystä paikasta kun en tiedä mitä ja mistä etsiä.

Kun kysymme kysymyksiä näemme sen mikä on virheellistä ja näemme ehkä väläyksen suunnasta ja jostain todellisemmasta. Mutta mitä meidän pitäisi kysyä? Kysyä ette voi väärin mutta voitte odottaa vastausta. Silloin se ei ole kysymistä vain vastauksen odottamista.

Vaivaako sinua joku asia? Onko sen takana joku kysymys? Olisitko onnellinen jos tähän kysymykseen vastattaisiin? Olisitko onnellinen jos sinun ei tarvitsisi kysyä tätä kysymystä? Kun olin masentunut ja yritin päästä siitä eroon sitä ajoi kysymys sen masennuksen alkuperästä. Etsin ehkä väärästä suunnasta, (toisista ihmisistä ja olosuhteista) mutta kysymys oli siellä silti. Ihmettelin jatkuvasti että mikä minussa on vikana ja että mitä minä olen tehnyt väärin jne.

Näiden kysymysten takana näyttäisi olevan usko tiettyyn minä-kuvaan. Ja tavallaan vahvistin tätä virheellistä ja viallista minä-kuvaa ja siinä samalla vahvistin myös masennusta. Tämä minä oli tietyistä reaktioista ja tilanteista koottu muistelma johon uskoin ja uskon yhä. Esim. näin ystäväni näkevän minut idioottina ja tyhmänä vaikka yritin olla mukava ja ystävällinen ja autteleva ja kun tämä kuva särkyi ja alkoi muuttua toisenlaiseksi aloin kärsiä. Toisin sanoin se kuva jota yritin muille syöttää ei mennyt läpi ja aloin (vaikka en sitä myöntänyt) nähdä valheellisuuteni läpi. Ehkä en ollutkaan se mitä luulin olevani.

Mutta kuka minä sitten olen jos en tämä personallisuus? Olenko vain tämä tietty tekojen, ajatusten ja muistojen kokelma joka rajoittaa kaikkea mitä teen? Jos tämä minä vain loppuen lopuksi rajoittaa minua onko hyvä olla tämä minä? Onko hyvä omistaa minä? Mistä se saa voimansa?

Kuten näette, en ole saanut paljon vastauksia, mutta olen kaivautunut syvemmälle. Ne kysymykset joita ensin esitin ovat menettäneet osan tehokkuudestaan niiden menettäessään tärkeyttään. Uusia kysymyksiä on paljastunut ja takaa-ajo jatkuu. Luulen että monet kysymykset tulevat menettämään tärkeytensä kun etenen tällä polulla. Välillä rasittavinta on vastausten puute ja tunne siitä ettei etene. Usko siihen että tietää tai ymmärtää heikkenee ajan kanssa ja pohja useilta asioilta tuntuu putoavan.

En tiedä missä loppu on ja minkälainen se on mutta minun on jatkettava. Tämä tunne että mikään ei riitä ja tieto siitä että jotain on tehtävä ajaa minua eteen päin. Olen kiitollinen siitä että elämä ajoi minut tilanteeseen josta minä saatoin tälle tielle lähteä. Vaikka se on ollut kivuliasta ja tulee olemaan kivuliasta on se myös auttanut minua näkemään oman valheellisuuteni. Ne asiat jotka ennen olivat tärkeitä, näen nyt valheina. Se ei ole aina helppoa mutta se on tie jota minun on kuljettava. Pois valheellisuudesta, pois elämäntyylistä joka ei enää tunnu oikealta. Kiintymysten kuolema tekee kipeää ja on vaikeaa jättää ne tiet joita emme enää halua kulkea. Siirtyä rehellisyyteen ja kokea se mikä on totta. Tuntea itsensä ja jättää itsensä. Niiden takaa paljastuu jotain uutta, sinne minun on mentävä. Muuten en ole vapaa.

Miksi en lähtisi mukaan?

2010-11-25T15:17:00.000+02:00

Kirjoitan seuraavan tekstin silmällä pitäen niitä, jotka ovat kiinnostuneesta Itsekyselijät -tyyppisestä ryhmätyöskentelystä - lukevat tämänkin blogin tekstejä - mutta eivät jostain syystä tule kuitenkaan tapaamisiin. Seuraavassa joitakin arvailuitani niistä ajatuksista, joilla satunnainen henkilö saattaisi perustella itselleen puoliksi automaattisessa ajatusprosessissa "olla tulematta ryhmään". Nämä eivät siis ole välttämättä julkilausuttuja syitä, vaan taustalla piileviä ajatuksia. Tuumaile pitääkö jokin näistä paikkansa omalla kohdallasi.

Argumentti:
"Liian henkilökohtaista puhua asioistaan vieraassa ryhmässä"

Kommentti:
Asioihin on mahdollista saada objektiivisempi näkökulma ryhmässä. Ryhmässä huomataan, että olemme kaikki ihmisiä, joilla on periaatteessa samat inhimilliset perustaipumukset: kaipuu kokonaisuuteen, hyväksynnän ja rakkauden tarve, jne. Useimmat kaikista henkilökohtaisimmista asioista palaavat näihin. Ryhmässä on mahdollista huomata myös kuinka kaikki ihmiset jakavat vähemmän mairittelevia tunteita: itsekästä rakkautta, ylpeyttä, häpeää, vihaa, jne. Ryhmätyön tuloksena saattaa paljastua näiden ilmentymiä, eikä tässä ole mitään mitä tarvitsisi nolostella. Huomaamme, että näitä on itse kullakin, ja niistä on hyvä tulla tietoiseksi, jotta niistä voi päästää irti. Elämämme ja sen mahdolliset ongelmat - jotka hetki sitten näyttivät niin henkilökohtaisilta ja niin ylitsepääsemättömiltä - saattavat pienen etäisyyden ottamisen ja perspektiivin vaihtamisen jälkeen näyttäytyä aivan uudessa valossa. Itse olen pyöritellyt ehkä vuosia joitakin ajatuskeloja päässäni, näkemättä miksi olen niiden kanssa jumissa ja miksi asiat junnaavat paikallaan. Uskon, että Itsekyselijät -tyyppinen työskentely auttaa pääsemään tällaisista ylitse nopeammin kuin mitä olisi mahdollista oman pähkäilyn varassa.

Argumentti:
"Henkinen etsintä on yksinäinen taival, joka täytyy kulkea omillaan. Muut eivät voi juuri auttaa."

Kommentti:
Viittaan edelliseen kommenttiin ryhmätyön eduista. Suomalaisilla tuntuu olevan taipumusta kulkea vaikka läpi harmaan kiven kovalla sisulla. Joskus saattaa kuitenkin olla fiksumpiakin tapoja kuin kulkea kivestä läpi, esimerkiksi kiertää se :-)

Argumentti:
"Olen henkisissä asioissa sikäli kehittynyt, että tällainen ryhmätyöskentely saattaisi olla ajanhaaskausta itselleni." (julkilausumaton argumentti jossa hivenen ylpeyttäkin mukana).

Kommentti:
Itsekyselijät --ryhmätyömenetelmän "isä" Richard Rose puhui kahdesta ns. universaalista laista, jotka jokainen voi todentaa toimiviksi omalla kohdallaan: "law of proportional returns" ja "law of extra-proportional returns". Ensimmäinen viittaa siihen, että kun näkee ryhmätyön mahdollisuutena tarjota apuaan muille ryhmän jäsenille, sitä saakin itse omassa elämässsän - eri yhteyksissä - tavoilla, jotka saattavat yllättää. Joten ei kannata aliarvioida auttamisen "moodiin" siirtymisen vaikutuksia! Toinen Richard Rosen laki viittaa ryhmätyön synergiaetuihin: kun tarjoaa oman panoksensa ryhmän käyttöön niin huomaakin saavansa takaisin suhteellisesti enemmän kuin mitä oli itse "investoinut". Auttamisen ei tulisi toki perustua laskelmointiin, vaan siihen, että se tuntuu oikealta ja hyvältä tekijässä, mutta on hyvä pitää nämä lait mielessä ja tarkkailla niiden vaikutuksia käytännössä.

Lopuksi

Itsekyselijät -tapaamisissa tarkastelemme erilaisia ajatuksia ja uskomuksia, joiden ohjaavasta vaikutuksesta elämässämme on tarkoitus tulla tietoiseksi ja auttaa tekemään valintamme tämän laajemman ymmärryksen pohjalta. Tässä yhteydessä on syytä todeta, että negatiivinen uskomus "olla uskomatta johonkin" on myös uskomus, esim. "en usko, että ryhmätapaamisista olisi mitään hyötyä itselleni". Yksi ainoa uskomus - negatiivinen tai positiivinen - saattaa blokata tien, jonka kulkeminen saattaisi johdattaa avarampiin mielen ja hengen maisemiin. Tästä syystä kannustan tutkimaan kaikkia uskomustemme taustaoletuksia - tapahtui tämä sitten yksin tai viikottaisten Itsekyselijät -ryhmätapaamisten tukemana.

Pohjaa ryhmätyölle

2010-11-22T16:04:00.000+02:00

Tiedän toistaiseksi vain kaksi suomalaista, jotka ovat osallistuneet Richard Rosen metodologiaan pohjautuvaan ryhmätyöskentelyyn - itseni ja itävallassa asuvan Topin. Seuraavassa Topin kontribuutio blogiin.

Ryhmätyö tällaisissa asioissa kuten 'hengellisyys' oli minulle matkani alussa aivan vieras käsite, itse luulin sen olevan hyödytöntä koska mitä voit saada toisilta ihmisiltä sisäiseen matkaan? Mutta nyt kun mietin niin suuri osa näistä ajatuksista saattoi perustua jonkin näköiseen pelkoon siitä, että tulisin jollain tavalla nöyryytetyksi tai että kuulostaisin jotenkin hullulta puhuessani näistä asioista muille.

Olen nyt ollut muutamia kuukausia mukana nettikeskusteluryhmässä jota englanniksi kutsutaan nimellä "confrontation group". Sanakirja antaa sanan "confrontation" yhdeksi vaihtoehdoksi 'osoittaminen' ja mielestäni se kuvaa aika hyvin sitä mitä tällaisissa ryhmissä tehdään. Tavallaan osoitetaan kysymyksillä niihin asioihin, jotka ovat muiden henkilöiden ajattelun takana. Niin, että ne uskomukset jotka ohjaavat käyttäytymistämme ja ajatteluamme tulisivat näkyviin ja jotta niitä olisi mahdollista tutkia. Tämä voi tuntua jopa uhkaavalta, mutta se on vain merkki siitä että jotain on tulossa pinnalle ja että meidän tulisi kiinnittää siihen huomiomme. Mutta tämä on hinta joka kannattaa maksaa.

Luulisin, että minunkin etsintäni sai tavallaan aivan uudenlaisen draivin sen jälkeen kun liityin ryhmään ja asiat tuntuvat liikkuvan parempaan tahtiin kuin ennen. En toisaalta ole tästä varma, koska tällaisella matkalla edistystä on hieman hankala mitata. Ei koskaan voi tietää näemmekö kehitystä vain koska haluamme nähdä sitä tai koska olemme ymmärtäneet jonkun opetuksen väärin ja niin myös tulkitsemme itseämme väärin tai saattaa olla että tämä “kehitys” on tipotiessään kun huomisaamu valkenee. Mutta juuri näitä asioita tällaisessa ryhmätyössä kuuluukin käydä läpi. Omia epäilyjä, aavistuksia, ajatuksia, ongelmia jne. Tällainen asioiden epäily on hyvin tärkeää jotta voitaisiin liikkua vääristä/epätosista uskomuksista todellisimpiin uskomuksiin joka on tarpeellista niiden jos haluamme ymmärtää itseämme. Saatamme esim. luulla että olemme jotenkin todella ihania tai enkelimäisiä mutta kun katsomme hieman olemmenkin idiootteja ja täysin itsekkäitä.
Tällaisen ryhmän ns. “pohja” pitäisi mielestäni olla rehellisyys. Aloitetaan rehellisellä asenteella ja pyritään aina vain olemaan enemmän ja enemmän rehellinen. Rehellisyys ei nyt tarkoita sitä että sanotaan kaikki syvimmät ja isoimmat salaisuudet samoin tein vaan että ollaan ja käyttäydytään sillä tavalla mikä on luonnollista kullekin. Käyttäydytään niin sanotusti siitä paikasta missä ollaan eikä yritetä olla jotain supertehokkaita hengellisyyden mestareita. Toki sellaiseksi voi tekeytyä ja nähdä suurta vaivaa ylläpitää tuota roolia. Mutta mielestäni näin tehdessään ihminen menettää suuren osan siitä hyödystä mitä tällaisesta ryhmästä hän voisi saada. Sitä vartenhan me teeskentelemme, peittääksemme kaikki epämukavat ja epämiellyttävät puolet itsestämme niin etteivät toiset tai me itse ajattelisi pahaa meistä. Mutta ryhmätyön koko pointti on se että nämä ns. “rumat” puolet pitää tuoda esiin muuten niistä ei voi päästä eroon. Tätä tarkoitan, kun sanon että käyttäydytään siitä paikasta missä ollaan. Ollaan vain nämä virheelliset ja epätäydelliset 'me'. Periaatteessa epärehellisyys on mahdotonta koska emme voi käyttäytyä mistään muusta paikasta kuin siitä missä me olemme. Pitäisi vain löytää joku tasapaino ettei mentäisi äärimmäisyyksiin. Niin että oltaisiin vain normaaleja. Itse aloitin siltä pohjalta Internet (confrontation-Group) ryhmässäni että olisin vain mahdollisimman rehellinen ja kertoisin ongelmistani ja ajatuksistani niin kuin itse näin ne. Tämä sitten taas oli taas tapa miellyttää muita ja saada itseni ajattelemaan, että olen jotenkin edistynyt tässä työssä. Tällä tavalla vältin ja vieläkin vältän näyttämästä puolia joista en pidä. Mutta kuten ehkä nyt huomaatte tämä ei ole hyödyllistä koska en oppinut tuntemaani itseään yhtään paremmin kunhan nyt kohentelin ulkokuortani. Mutta meidän on silti pyrittävä olemaan niin rehellisiä kuin mahdollista, muuten emme voi olla rehellisempiä. Rehellisyyteen sisältyy myös asioiden tiedostaminen sillä jos et ole asioista / ajatuksista / tunteista tietoinen niin et voi myöskään olla varma oletko rehellinen vai et. Joku sanoi että rehellisyys tarkoittaa sitä että ollaan tietoisia kaikista motivaation lähteistä, kaikista ajatuksista ja kaikesta mikä vaikuttaa meihin. Ja ne kaikki asiat on vielä hyväksyttävä sillä muuten et tule ns. “paljastamaan itseäsi” näissä ryhmätuokioissa vaan piiloudut jonkun kuoren taakse. Rehellisyys ei ole mukavaa, se sattuu. Joku sanoi myös “there where is pain, there is truth also”

Usein kysytyt kysymykset

2010-11-16T17:24:00.002+02:00

Listaan tässä usein toistuvia kysymyksiä Itsekyselijät -konseptiin ja ryhmätyöhön liittyen ja annan vastaukseni niihin. Lisään kysymys-vastaus -pareja sitä mukaa kun saan kysymyksiä.

K - Kysymys
V - Vastaus

K: Olen kysellyt näitä samoja kysymyksiä "Kuka minä olen, jne" itsekseni ja ystävien kanssa koko ikäni. Miksi tarvitaan tällainen ryhmä?

V: Useimpien ystäväpiirit koostuvat enemmän tai vähemmän samankaltaisista ihmisistä kuin me itse, ja tällöin on mahdollista alkaa ryhmäajattelemaan ("group think"): henkilöt vahvistavat sosiaalisesti toistensa ajatuksia. Itsekyselijät -tapaamisissa erilaisista taustoista tulevat henkilöt saattavat esittää juuri niitä kaikista avaavampia kysymyksiä, jotka saattavat auttaa alkuun jonkin uuden kehityskulun. Kun ryhmäkeskustelun näkee mahdollisuutena auttaa toisia tekemällä kysymyksiä heidän nk. sokeista pisteistään, ja tämä auttamisen asenne on ryhmän yleinen ilmapiiri, niin tällöin on mahdollista todeta: "Helping others inspires help".

Ryhmä toimii peilinä jäsenilleen: näemme tästä peilistä selvemmin mikä meissä on ainutlaatuista yksilöinä, mitkä ovat ne piirteet, jotka erottavat meidät muista hyvässä ja "haasteellisessa".

K: Täytyykö minun tuoda kaikkein henkilökohtaisimpia asioita keskusteltavaksi? Missä raja kulkee?

V: Ryhmätyössä lähdetään liikkeelle helposti lähestyttävistä keskustelunaiheista, voidaan pyytää ottamaan kantaa johonkin "päivän" kysymykseen tms. Ryhmätyön funktion toteutuminen ei ole riippuvainen siitä, että keskusteltavat asiat olisivat aina hyvin henkilökohtaisia. Luottamus kehittyy ajan kanssa, ja tämän myötä on mahdollista laittaa itsestään enemmän peliin.

K: Aikataulujeni vuoksi en pysty osallistumaan tapaamisiin vaikka olen tästä muutoin tosi kiinnostunut, mitä tehdä?

V: On mahdollista tehdä vastaavaa työstämistä myös sähköpostiryhmässä. Tässä työskentelytavassa kirjoitetaan sovituin aikavälein päivitys siitä minkälaisten asioiden kanssa on pähkäillyt edellisen jakson kuluessa, ja tehdään kysymyksiä muille heidän raporttiensa pohjalta, ja vastataan muiden esittämiin kysymyksiin. Jos olet kiinnostunut tällaisesta työskentelymuodosta niin ilmoita halukkuudestasi osallistua sähköpostiryhmään: itsekyselijat at gmail.com niin katsotaan josko tällainen ryhmä saataisiin muodostettua.

K: Mikä on taustasi? Mikä on motivaatiosi käynnistää tällaista toimintaa?

V: Tämän tekstin kirjoittaja on aloittanut Itsekyselijät -projektin inspiroituneena TAT foundationista Yhdysvalloissa, minkä puitteissa vastaavia "self-inquiry" tapaamisia on harrastettu 70-luvulta lähtien. Tulen olemaan aina kiitollinen TAT:n olemassaolosta ja sen tarjoamasta esimerkistä, ja kertomaan siitä kaikille siitä kiinnostuneille, mutta TAT on kuitenkin vain jotakin mistä olen itse ponnistanut ja inspiroitunut, eikä Itsekyselijät -ryhmänä ole sitoutunut siihen tai mihinkään muuhunkaan yhteisöön, opetukseen tai oppiin.

Itsekyselijät -verkoston on tarkoitus olla henkilöitymätön kehenkään yhteen henkilöön. Siitä ei tule kukaan hyötymään rahallisesti tai muilla kyseenalaisilla tavoilla. Se on verkosto ihmisiä, jotka luottavat siihen, että henkistä kasvua on mahdollistaa edistää kuvatulla ryhmätyömenetelmällä, vaihtamalla kirja- ja resurssivinkkejä, vertaamalla muistiinpanoja, jne. Toivon, että Itsekyselijät -ryhmän myötä lähtee yksi hyvä juttu liikkeelle, joka kantaa pitkälle. Tavoitteena on luoda sellaiset resurssit (ohjeistukset tapaamisia varten), tiedotuskanavat (blogi, Facebook -ryhmä) ja käytännöt, jotka ovat ylläpitäjästä riippumattomat, yleisesti saatavilla ja siten kaikkien hyödynnettävissä.

Lyhyt johdanto itsekyselyn harjoittamiseen

2010-11-08T17:49:00.000+02:00

Disclaimer: seuraava teksti ei ole mikään virallinen ohje itsekyselyn harjoittamisesta "kuten Ramana Maharshi opetti", vaan suuntaa antava käytännöllistä "Kuka minä olen?" -inventaariota varten. Uskon, että itsekyselyn - kuten kuvattu alla - pitämisessä mukana päivittäisessä toiminnassa on mahdollista saada paljon uutta tietoa itsestään.

Annan tässä joitain ajatuksia siitä kuinka voit alkaa harjoittamaan itsekyselyä välittömästi.

Peruskysymykset:

Kuka minä olen? (+ Kenelle ajatukset nousevat?)
Mikä minä olen?

Harjoittelu on syytä aloittaa ensimmäisellä kysymyksellä "Kuka minä olen?" Kun ajatus nousee mieleen, kysytään "Kenelle ajatukset nousevat?", ja palataan "Kuka minä olen?" kysymykseen. Tämä kysymys voi jäädä ikäänkuin päälle tunteenomaisena ilman, että sitä täytyy jatkuvasti toistaa mielessään (tätä on hieman vaikea selittää sanoin, mutta jos ei avaudu tämän kuvauksen pohjalta, niin ei väliä tässä vaiheessa).

Jälkimmäinen kysymys "Mikä minä olen?" voidaan ottaa ensimmäisen kysymyksen rinnalla harjoitettavaksi siinä vaiheessa kun ensimmäistä on jo harjoitettu jonkin aikaa, ja on olemassa intuitio siitä, että se mikä minä olen, ei ole välttämättä "kuka", vaan kenties "mikä". Ensimmäistäkin kysymystä harjoitetaan tämän oivalluksen jälkeen. Se auttaa tuomaan pintaan aina uutta materiaalia: asioita, joista en ollut tietoinen itsessäni aikaisemmin.

Voit harjoittaa itsekyselyä kaikkien päivittäisten toimien ohessa sekä silmät kiinni tuolissa hiljaa istuen aamuin ja illoin.

Silmät auki -harjoittelu
Esimerkkejä. Kun kävelet, voit katsoa tarkkaavaisesti alas jalkoihisi, ja kysyä "Kuka minä olen?". Oletko keho (jalat näkökentässä), joka liikkuu vai jotain muuta? Kun kohtaat ihmisiä, voit kysyä "Kuka minä olen?", mitä käyttäytymisesi tuossa vuorovaikutustilanteessa kertoo siitä kuka olet tai kuvittelet / projektoit olevasi? Kun odotat bussia tai on muu 'tylsä' hetki, kysy "Kuka minä olen?". Kun koet mitä tahansa tunteita, niin kysy "Kuka tuntee, kuka minä olen?". Toisin sanoen, kyllästä päiväsi kysymyksellä "Kuka minä olen?". Tutki tiedemiehen innokkuudella ja objektiivisuudella tunnereaktioitasi ja ajatusketjujasi. Miksi toimin näin? Onko tämä reagoimista? Onko mahdollista toimia tuoreesti tässä tilanteessa?

Silmät kiinni -harjoittelu
Voit harjoituttaa itsekyselyä milloin tahansa kun on mahdollista sulkea silmät hetkeksi. Erityisen hyvä tapa olisi harjoittaa aamuin ja illoin n. 20 minuuttia. Silmät kiinni tuolilla istuessasi missä tahansa mukavassa asennossa, tarkastele tietoisuuteesi nousevia ajatuksia. Voit jokaisen ajatuksen kohdalla panna merkille mihin ajatusten kategoriaan se kuuluu, esim, hermostuneisuutta ajan suhteen (mitä kello on, kuinka kauan vielä tarvitsee istua, myöhystynkö jostakin), menneitä tai kuvitteellisia keskusteluja muiden ihmisten kanssa, jne. Aina ajatusten noustessa mieleen, rekisteröi ne, ja kysy "Kuka minä olen?". Voit myös kysyä miksi tuo ajatus nousi mieleesi, ja mitä tuon ajatuksen mielessä pyörittäminen kertoo minusta henkilönä. Jatka sinnikkäästi kyselyä: "Kuka minä olen?". Kaikki ajatukset ovat OK, rekisteröi ne, ja jatka kyselyä. Huomaat, että "Kuka minä olen?" -kyselyn myötä alkaa tulla taukoja ajatusten ketjuun. Kun lopetat "silmät kiinni" -kyselysession, niin hyvä tapa on välittömästi kirjoittaa hieman huomioita itsekyselypäiväkirjaan siitä minkälaisia ajatuksia mielessä pyöri. Journaalin pitäminen on lähes yhtä tärkeä osa harjoitusta kuin kyselykin! Session aikana ei kannata analysoida ajatuksia liikaa, mutta voit pohtia sen jälkeen jonkin tietyn ajatuksen alkusyytä ja sitä mitä ajatuksen jatkuva mielessä pyörittäminen kertoo sinusta. Onko tuo ajatus totta? Onko ajatuksen taustalla esim. jokin tietty pelko - sanotaan, että suuri osa ajattelusta on pelkopohjaista? Onko tuosta pelosta mahdollista päästää irti?

Itsekyselyn kaksi edustajaa historiasta

2010-11-08T17:00:00.000+02:00

Itsekyselyä on harjoitettu kautta aikojen niin läntisellä kuin itäiselläkin puoliskolla maapalloa.

Monet saattavat yhdistää erityisesti Sokrateksen - antiikin Kreikan filosofien joukosta - kyselyn menetelmän puolesta puhujana. Sokrateen eräs kuuluisimpia lausahduksia on "Tunne itsesi". Länsimaissa tämä lausahdus on perinteisesti tulkittu kehoituksena tuntea itsensä kimppuna yksilöllisiä luonteenpiirteitä, ajatuksia ja tunteita. Kuitenkin epäillään Sokrateen tarkoittaneen: Tunne itsesi erilaisten määreiden tuolle puolen kurottuen.

Itäisessä perinteessä, 1900-luvulla elänyt Intian "viisas" Ramana Maharshi opetti itsekyselymenetelmää kaikista suorimpana menetelmänä Todellisen Itsen tuntemukseen. Hän sanoi, että monet muut menetelmät ja meditaatiot ovat valmistelevia luonteeltaan, ja johtavat ennemmin tai myöhemmin itsekyselyn aloittamiseen ja että ns. kypsät sielut näkevät itsekyselyn "Kuka minä olen?" arvon ja alkavat sitä harjoittamaan päättäväisesti siitä kuultuaan.

Tämä olkoon lyhyt johdanto itsekyselun menetelmän kahteen edustajaan - Sokratekseen ja Ramana Maharshiin. Myöhemmin tässä blogissa kirjoitan heistä lisää.

Itsekyselijän työmääritelmä

2010-11-08T16:06:00.000+02:00

Itsekyselijä on henkilö, joka huomaa aina palaavansa elämän peruskysymysten äärelle: Kuka tai mikä minä olen? Mikä on totta? Olenko 'minä' - ajatukseni ja tunteeni - vai jotakin muuta? Miksi teen sitä mitä teen? Voisinko tehdä jotakin toisin?

Muita spesifimpiä kysymyksiä, joita saattaa nousta yhä uudestaan Itsekyselijäin mieleen:

Mikä yhteiskunnan arvoissa on totta?
Mikä on yhteiskunnallinen, sosiaalinen ja biologinen ohjelmointi, jolle olemme altistettuja? Onko minun mahdollista toimia vapaana tästä?
Mihin asioihin tai ajatuksiin olen samastunut ilman, että olen tästä tietoinen?
Täytyykö minun puolustaa jotakin ideologiaani tai ajatuksiani, ja jos täytyy miksi?
Missä tilanteessa huomaan reagoivani sen sijaan, että toimisin 'tuoreesti'?
Onko elämässä jotakin enemmän kuin: syntyä, tehdä työtä, lisääntyä, kuolla?
Olisiko parempi vain unohtaa syvälliset kysymykset ja vain "elää"?
Mitä minulle tapahtuu kun kuolen?