Kysymysessee

Tässä jälleen yksi hieno kontribuutio Itsekyselijät -blogiin. Tämä kannattaa lukea hitaasti ja pohtien. Kiitokset kirjoittajalle!

Ajattelin tässä tekstissä esittää muutamia kysymyksiä ja katsoa mihin ne kehittyvät, en välttämättä antaa vastauksia mutta ehkä hieman syventää niitä kysymyksiä.

Ensinnäkin minkä takia lähdit tai aloitit tällä tiellä kulkemisen? Itse olin masentunut ja en pitänyt itsestäni tai siitä minkä näin itseni olevan ja halusin parantaa tuota minää ja päästä masennuksestani eroon. Ehkä joku koki jonkun shokin joka sai hänet kyseenalaistamaan arvojaan ja elämäntyyliään tai ehkä joku vain luki kirjan ja joku asia vain “kolahti” ja ja hän oli koukussa.

Mutta mikä ajaa tätä etsintää? Monet varmaankin etsivät onnellisuutta tai parempaa elämää tai ehkä vain jotain erilaista.

Kaikki hyviä vaihtoehtoja mutta kukaan ei etsi esim. onnellisuutta pelkän onnellisuuden takia, mielestäni sen takana on oltava jotain mikä sitä etsimistä ajaa. Mitä siis onnellisuus tuo tullessaan? Tai mitä oikeastaan on “olla onnellinen”? Mitä siihen liittyy? Mitä on tämä onnellisuus?

Kun joku sanoo: “Minä olen onnellinen.” mitä sen takana on? Minkä takia joku haluaisi olla erilainen? Silloin jotain on saatu tai joku asia on niin kuin meitä miellyttää. Jotain tapahtui esim. joku sanoi että me olemme hauska tai että meillä on hyvä huumori tai ostimme uuden auton tai saimme uuden työpaikan tai mikä tahansa tilanne missä me olemme jotenkin päässeet korkeammalle. Tämän mukaan onnellisuus olisi jossain asiassa.

Mutta kun katsomme tarkemmin kaikkien näiden asioiden takana on joku positiivinen meihin itseemme kohdistuva ajatus. Mutta silloinhan nämä asiat eivät tuo onnellisuutta vaan se tapa jolla me reagoimme tekee meidät "onnelliksiksi". Mutta ehkä jonkun ajan päästä tämä ikuinen asioiden tavoittelu alkaa tuntua tylsältä tai jotenkin pinnalliselta. Tässä vaiheessa ajatus siitä ettei tämä ole sitä “oikeata” onnellisuutta saattaa hiipiä ajatuksiin ja aiheuttaa sen että lähdemme etsimään jotain todellisempaa. Saattaa olla että kysymällä mitä on onnellisuus olemme aloittaneet itseltä kyselyn emmekä edes tiedä sitä. Mutta voiko ajatus olla onnellisuutta?

Jos etsimme jotain se tarkoittaa että sen pitää olla jotain konkreettista minkä voi löytää kun taas ajatus on vain abstrakti idea joka voi vain esittää tai kuvailla jotain konkreettista. Mutta tämähän tarkottaisi että me emme ole onnellisia vaan joku asia mikä on tapahtunut sattuu sopimaan siihen mitä me luulemme/haluamme/kuvittelemme onnellisuuden olevan.

Onko hyvä fiilis onnellisuutta? Jos meillä on hyvä olo vain koska meillä ei ole huono olo niin onko se onnellisuutta? Voimmeko löytää onnellisuuden jos ajattelemme tietyllä tavalla? Vai esitämmekö löytäneemme jotain? Jos ajatukset voivat vain kuvailla mutta eivät olla onnellisuutta niin minkälainen olisi se oikea ja todellinen onnellisuus? Jos haluamme löytää jotain todellista ja pysyvää silloin meidän on etsittävä jostain muualta kuin ajatusten ja tunteiden seasta. Mutta mikä on silloin todellista ja mistä voi tietää mikä on todellista? Minä en tiedä ja en ole varma jos tämä minä voi sitä edes tietää.

On sanottu että ei voida sanoa mitä todellisuus on, voidaan vain sanoa mitä se ei ole. Luulisin tämän tarkoittavan että mieli voi vain nähdä vääryydet/epätotuudet jne mutta ei mitään absoluuttista. Kuulostaa hankalalta mutta jos etsimme jotain silloin en tiedä mitä tai mistä etsin joten miten voisin etsiä jotain tiettyä jostain teitystä paikasta kun en tiedä mitä ja mistä etsiä.

Kun kysymme kysymyksiä näemme sen mikä on virheellistä ja näemme ehkä väläyksen suunnasta ja jostain todellisemmasta. Mutta mitä meidän pitäisi kysyä? Kysyä ette voi väärin mutta voitte odottaa vastausta. Silloin se ei ole kysymistä vain vastauksen odottamista.

Vaivaako sinua joku asia? Onko sen takana joku kysymys? Olisitko onnellinen jos tähän kysymykseen vastattaisiin? Olisitko onnellinen jos sinun ei tarvitsisi kysyä tätä kysymystä? Kun olin masentunut ja yritin päästä siitä eroon sitä ajoi kysymys sen masennuksen alkuperästä. Etsin ehkä väärästä suunnasta, (toisista ihmisistä ja olosuhteista) mutta kysymys oli siellä silti. Ihmettelin jatkuvasti että mikä minussa on vikana ja että mitä minä olen tehnyt väärin jne.

Näiden kysymysten takana näyttäisi olevan usko tiettyyn minä-kuvaan. Ja tavallaan vahvistin tätä virheellistä ja viallista minä-kuvaa ja siinä samalla vahvistin myös masennusta. Tämä minä oli tietyistä reaktioista ja tilanteista koottu muistelma johon uskoin ja uskon yhä. Esim. näin ystäväni näkevän minut idioottina ja tyhmänä vaikka yritin olla mukava ja ystävällinen ja autteleva ja kun tämä kuva särkyi ja alkoi muuttua toisenlaiseksi aloin kärsiä. Toisin sanoin se kuva jota yritin muille syöttää ei mennyt läpi ja aloin (vaikka en sitä myöntänyt) nähdä valheellisuuteni läpi. Ehkä en ollutkaan se mitä luulin olevani.

Mutta kuka minä sitten olen jos en tämä personallisuus? Olenko vain tämä tietty tekojen, ajatusten ja muistojen kokelma joka rajoittaa kaikkea mitä teen? Jos tämä minä vain loppuen lopuksi rajoittaa minua onko hyvä olla tämä minä? Onko hyvä omistaa minä? Mistä se saa voimansa?

Kuten näette, en ole saanut paljon vastauksia, mutta olen kaivautunut syvemmälle. Ne kysymykset joita ensin esitin ovat menettäneet osan tehokkuudestaan niiden menettäessään tärkeyttään. Uusia kysymyksiä on paljastunut ja takaa-ajo jatkuu. Luulen että monet kysymykset tulevat menettämään tärkeytensä kun etenen tällä polulla. Välillä rasittavinta on vastausten puute ja tunne siitä ettei etene. Usko siihen että tietää tai ymmärtää heikkenee ajan kanssa ja pohja useilta asioilta tuntuu putoavan.

En tiedä missä loppu on ja minkälainen se on mutta minun on jatkettava. Tämä tunne että mikään ei riitä ja tieto siitä että jotain on tehtävä ajaa minua eteen päin. Olen kiitollinen siitä että elämä ajoi minut tilanteeseen josta minä saatoin tälle tielle lähteä. Vaikka se on ollut kivuliasta ja tulee olemaan kivuliasta on se myös auttanut minua näkemään oman valheellisuuteni. Ne asiat jotka ennen olivat tärkeitä, näen nyt valheina. Se ei ole aina helppoa mutta se on tie jota minun on kuljettava. Pois valheellisuudesta, pois elämäntyylistä joka ei enää tunnu oikealta. Kiintymysten kuolema tekee kipeää ja on vaikeaa jättää ne tiet joita emme enää halua kulkea. Siirtyä rehellisyyteen ja kokea se mikä on totta. Tuntea itsensä ja jättää itsensä. Niiden takaa paljastuu jotain uutta, sinne minun on mentävä. Muuten en ole vapaa.